maanantai 15. syyskuuta 2014

Lähes-valmispiirakka

Tämä pikainen leipomus ei vaadi leipomistaitoa!! Lado ainekset vuorollaan vuokaan. Vaikein osuus on sekoittaa 3 kpl kananmunia ja purkki maitorahkaa. Paista 200 asteisessa uunissa 40min.


tiistai 9. syyskuuta 2014

Iltapikainen

Ilta venyi. Muutama "tää kerros viel" liikaa. Muutama jakso Sinkkuelämää liikaa. Ajatus ei enää juokse.
Kyllä tätä aamulla ärsyttää kun piti valvoa, pitääkin aina sekottaa unirytmi ja aina vaan valvoa myöhempään. Tämä äiti olis enemmän yöeläjä, välillä tekee tiukkaa heti aamuisin olla yhtä vauhdikas kun nuo neidit. 


Aloitin viime talvena iso-typylle lapasia, violetin sävyisestä 7 veljestä. Jatkoin niitä eilen, tänään sitten tein ne (päättelyä vaille) pikku-typylle sittenkin :) Ja nyt kun ne valmistui niin mä keksin että nehän vois olla kivat käyttää nurin päin,  sileä puoli olis kättä vasten ja lapaset on kivan pullukan näköiset. Saa nähdä päättelenkö ne nyt sit noin päin.   


Sinäänsä hyvä että isompi on noista kasvanut ohi, koska tämä keltainen-villitys jatkuu ja hän ilmoitti että tahtoo keltaiset lapaset. Tänään ruokakaupasta tarttui mukaan kerä keltaista Miamia,  ehdotin keltaista seiskaveikkaa mutta langan piti olla saman värinen kun mun käsilaukkuni. Oli muuten tuuri että se Miami on lähes täysin samaa sävyä :D 
Kai tuosta puuvilla-akryyli langastakin lapaset tulee? Alku vaan vaikutti hirmu nihkeeltä vaikka lanka onkin muuten kivan pehmoista.

maanantai 18. elokuuta 2014

Syksy saa tulla <3

Pitkä ja osittain erittäin piristävä, lomafiiliksen täyteinen kesä alkaa olla ohi. 
Syksy!
Viileät ilmat sateet!
Neuleet ja kynttilän valo! 
Kuraleikit ja pitkät lenkit!



Mahdollisesti tyttöjen kanssa aletaan heppatytöiksikin, vihdoin :) 
Myös oma opiskelujen jatko alkaa olla ajankohtainen, hevosteluja sielläkin tiedossa.

Nyt jatkan neuleita, pitkin kesää oon jotain pientä värkännyt, äitini peittoon palasia, isommalle tytölle villasukkia ja aloitin neule takkiakin.  Oon myös aloittanut itselleni kolmet sukat, joita jatkan kun saan inspiksen. Yhdet oon purkanut ja yhä on huonon kokoiset. Toiset on raitasukat,  raidoittaminen ei nyt omiin sukkiin inspiroi, kun se ison typyn neuletakki on raidallinen. Kolmannet on virkatut. Tai niistä eka on, toinen vielä tekemättä, kun ensimmäisen silmukkamäärä ei täsmää ohjeen kans..Huomasin kun toista aloitin..ärr.

Viime viikolla sain lankahamstraus tilaukseni. Tilasin mm. pitkään haluamani knit pron 2.25 puikot, yhdistämislankoja siihen äitini peittoon, rastojen tekoon koukun,  sukka&lapaslankoja. Ostin myös hetken mielijohteesta itselle uudet villatakki langat, jos vaan malttaisi tehdä noi toiset takit ensin.

Tänään otin (löysin) lirpakeläepäkkeeni kesälomalta. Siitä puuttuu etu-takakappaleesta viel ~5cm, sitten hihat, sekä taskut. 
Tätä siis jatkan tänään juoden teetä kynttilän valossa, kun on ensin typyjen kans syöty, hoidettu iltapuuhat ja luettu iltasatu ;)

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hulabaloota

Lirpakelärpäke.
Muutama virhe, tällä höttölangalla en alkanut purkamaan.


Esimerkki niistä muutamasta virheestä; tässä sumppunen kohta kun oli pudonnut silmukka

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Meriheinä

Pikainen päivitys kun typyt on aamupalalla youtuben viihdyttäminä..
Oon tekemässä Varpaista varteen -kirjan ohjeen mukaan sukkia. Mallin nimi on Meriheinä. Tosi kiva, simppeli ja ajattelin että sopis yhteen mun Regia zoofarin kanssa..mutta nyt musta tuntuu että olis pitänyt tehdä koko sukka tasaisesti oikeeta vain ;(


En raaskisi enää purkaa, ja just tein yhdet (ne unisukat) sukat ilman mitään muuta kun oikeeta silmukkaa, nekin ihan omasta päästä, alkaa käydä tylsäksi jos nyt nuokin niin tekisin. Vaan onhan nuo molemmat langat itsessään niin kivat ettei mitään sen kummempaa silmukkaleikkiä tarttis. Vai? Oon ennen tehnyt vaan Novitan langoista (ja jos jotain muuta on jostain "tavallisesta" kaupasta saanut) ja nyt oon innolla oottanut, että saan tästä Regiasta itelleni sukat, ärsyttävää että nyt en ehkä tykkääkään noista mitkä on tekeillä. Vielä kun mulla olis toinenkin ihana sukkalanka odottamassa. Se on Dropsin Fabelia,  mistä oon lukenut paljon hyvää, ja ainakin tuota kerää hypistellessä tuntuu hyvältä. Se on sinisävyistä raitalankaa,  ei ehkä sinäänsä mun juttu, muuten mut mulla on vähän joku turkoosi kausi nyt.

Ehkä mä siirrän nuo Meriheinät vähän lepäilemään ja teen ne toiset sukat ensin (Jaha. .sitten alkaa niille sopivan mallin pähkäiky) Mä olisin tänään kerinnyt neuloa, mutta menemään se ohjeita selatessakin :)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kaulaliinan uusi elämä

Kaulaliina joutui purkuun..








..ja kohta mulla olikin uudet Unisukat jalassa! 

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Mistä tätä räkää oikein tulee? Ja varpaista aloitetut villasukat

Nuhaa, yskää, kuumetta.
Lämmintä mustaherukka mehua.
Vähän myös uhmaa.
Koiraakin onneks väsyttää.
Ja telkkari näyttää hyviä lastenohjelmia.
Taapero nukkuu sylissä.


Varpaista aloitetut sukat ei olleet ollenkaan niin vaikeat kun luulin!  :) Tietty ohjeita (aloitus, sitten lisäykset ja kantapää taisi kaikki olla eri ohjeesta kun en netistä muka löytänyt hyvää, kaiken kattavaa ohjetta) joutui tarkkailemaan, mutta niinhän sitä aina, jos ei ole sitä mallia tehnyt jo 10kpl..joskus siltikin. Olen aloittanut Regia zoofari langasta toisia, jos/kun saan ne valmiiksi, teen niistä erikseen postauksen ja voin kirjoittaa enemmän näiden tekemisestä sekä linkittää ohjeita joilla itse tein, esimerkiksi sen youtube videon jonka tavalla itse luon silnukat :)