Tämä pikainen leipomus ei vaadi leipomistaitoa!! Lado ainekset vuorollaan vuokaan. Vaikein osuus on sekoittaa 3 kpl kananmunia ja purkki maitorahkaa. Paista 200 asteisessa uunissa 40min.
maanantai 15. syyskuuta 2014
tiistai 9. syyskuuta 2014
Iltapikainen
Ilta venyi. Muutama "tää kerros viel" liikaa. Muutama jakso Sinkkuelämää liikaa. Ajatus ei enää juokse.
Kyllä tätä aamulla ärsyttää kun piti valvoa, pitääkin aina sekottaa unirytmi ja aina vaan valvoa myöhempään. Tämä äiti olis enemmän yöeläjä, välillä tekee tiukkaa heti aamuisin olla yhtä vauhdikas kun nuo neidit.
Kai tuosta puuvilla-akryyli langastakin lapaset tulee? Alku vaan vaikutti hirmu nihkeeltä vaikka lanka onkin muuten kivan pehmoista.
maanantai 18. elokuuta 2014
Syksy saa tulla <3
Neuleet ja kynttilän valo!
Kuraleikit ja pitkät lenkit!


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Hulabaloota
Muutama virhe, tällä höttölangalla en alkanut purkamaan.
![]() |
| Esimerkki niistä muutamasta virheestä; tässä sumppunen kohta kun oli pudonnut silmukka |
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Meriheinä
Oon tekemässä Varpaista varteen -kirjan ohjeen mukaan sukkia. Mallin nimi on Meriheinä. Tosi kiva, simppeli ja ajattelin että sopis yhteen mun Regia zoofarin kanssa..mutta nyt musta tuntuu että olis pitänyt tehdä koko sukka tasaisesti oikeeta vain ;(
En raaskisi enää purkaa, ja just tein yhdet (ne unisukat) sukat ilman mitään muuta kun oikeeta silmukkaa, nekin ihan omasta päästä, alkaa käydä tylsäksi jos nyt nuokin niin tekisin. Vaan onhan nuo molemmat langat itsessään niin kivat ettei mitään sen kummempaa silmukkaleikkiä tarttis. Vai? Oon ennen tehnyt vaan Novitan langoista (ja jos jotain muuta on jostain "tavallisesta" kaupasta saanut) ja nyt oon innolla oottanut, että saan tästä Regiasta itelleni sukat, ärsyttävää että nyt en ehkä tykkääkään noista mitkä on tekeillä. Vielä kun mulla olis toinenkin ihana sukkalanka odottamassa. Se on Dropsin Fabelia, mistä oon lukenut paljon hyvää, ja ainakin tuota kerää hypistellessä tuntuu hyvältä. Se on sinisävyistä raitalankaa, ei ehkä sinäänsä mun juttu, muuten mut mulla on vähän joku turkoosi kausi nyt.
Ehkä mä siirrän nuo Meriheinät vähän lepäilemään ja teen ne toiset sukat ensin (Jaha. .sitten alkaa niille sopivan mallin pähkäiky) Mä olisin tänään kerinnyt neuloa, mutta menemään se ohjeita selatessakin :)
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Mistä tätä räkää oikein tulee? Ja varpaista aloitetut villasukat
Lämmintä mustaherukka mehua.
Vähän myös uhmaa.
Koiraakin onneks väsyttää.
Ja telkkari näyttää hyviä lastenohjelmia.
Taapero nukkuu sylissä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Huono otsikko - vähän kuvaa ja uudistamisen tarpeesta
Loskan jälkeen tuli vihdoin talvi, nyt pakkasta lunta ja aurinkoa <3
jotenkin keväinen olo, kun uudistamisen tarve heräs.
Sisustus kotona menossa uusiksi, oma itse myös. Jos ylimääräisten kilojen pudotus, oman kropan kiinteytys jatkuisi loppu(ja alku..)vuoden mässäilyjen jälkeen.
Mä näytän vaan tavalliselta hiirulaiselta, väsyneeltä. Just niin KOTIÄiti.
Oman itsen uusiminen taitaa nyt siis osua näkyvästi päähän, mietin että annanko takkujen tulla luonnostaan vai etsinkö itselleni takuttajan. Jo joskus viime keväänä yritin takuttaa hiuksia, mutta siinä oli sit monta puristavaa juttua, että aattelin että kokeilen sitten vaikka vuoden päästä uudelleen. Nyt taitaa olla se aika. (vähän aikaa sitten hiuksista lähti huonoa n.10-15cm edestä, mikä nyt tietysti ÄRSYTTÄÄ)
Tykkään ajatella vihreämmin ja nyt mun sisäinen hippiäiseni on taas virkeänä tältäkin osalta.. :D
Hirveesti on virkkuita ja neuleita kesken mutta kaikkia oon pikkuhiljaa tässä tehnyt. Mitä iltaisin, päikkäriaikaan tissiäisen torkkuessa oon jaksanut
torstai 9. tammikuuta 2014
Piiitkästä aikaa
Käsityöt roikkuu, leipominen jäänyt vähälle. Muutamat torkut on tehty, piparitaikinan tekoa olen harkinnut. Mutta päädyin siihen, että haen kaupasta, siellä se meidän piparitaikina vielä odottaa.

















